maanantai, 7. kesäkuu 2010

Kuulumisia: lintupelastuspartio iskee ja vähän muutakin

Miehellä oli synttärit eilen/tänään. Juhlat pidetään vasta myöhemmin, mutta tarkoituksenani oli kuitenkin olla hyvä avovaimo ja mennä ajoissa kauppaan hakemaan ruoka-aineksia ja kokata sille lämmin ateria valmiiksi kun tulee kotiin. Tuossa kuitenkin ulos päästyäni kotitalon kulmalla huomasin linnun, joka vaan makasi selällään maassa. Ensin katsoin että raukka on kuollut, mutta sehän hengitti! Ja hengitti ja hengitti ja hengitti vaan edelleen. Ei räpiköinyt, ei yrittänyt liikkua, mutta sen silmät olivat auki, sitten kiinni, sitten auki ja se hengitteli siinä ihan rauhallisesti.

No enhän minä voinut sitä vaan jättää siihen, mutta sitten iskikin paniikki että mitäs hittoa teen. Enhän minä tiedä mitä noille edes VOI tehdä! Se ei näyttänyt kärsivän, mutta eihän se kunnossakaan ollut, ja siihen musta ei vaan olisi että pystyisin edes kunnolla harkitsemaan eläimen kärsimyksien lopettamista hyi en en en. Varsinkin kun mitä jos se olisikin vironnut vielä, miten voisin ottaa vastuulleni sen, että päätän onko joku mahdollista pelastaa vai ei? Eikä mulla tietenkään ollut edes puhelinta mukana. Jotain ihmisiä siinä kulki ohi, eivät ne kiireisiltä näyttäneet, ja huomasivat kyllä linnunkin, mutta kaikki jatkoivat menojaan. Minä tulin takaisin kotiin ja purkauduin irkkiin, turvauduin googleen ja facebookkiin ja soitin sitten keräämieni tietojen perusteella Korkeasaareen, jossa sanottiin että linnun voi viedä sinne. Sitten iski paniikki, millä rahalla menen sinne kun rahat on muutenkin muka loppu, miten sinne edes pääsee, uskallanko koskea siihen lintuun vai kuolenko jännätauteihin, miten siirrän sen vahingoittamatta sitä, apua apua. Yritin kysyä onko mitään tapaa saada lintu hoitoon muuten. Ravasin kotikoneen ja ulkona olevan linnun väliä ja yhdessä välissä lintukin näytti enemmän kärsivältä, räpisteli vaan siivillään pystymättä liikkumaan ja se valitti. Muita virkoamisen merkkejä ei näkynyt. Siitä se tosin taas kohtuullisen pian rauhoittui, lopetti räpiköimisen ja jatkoi rauhallista hengittelyään.

Noh, eihän siinä lopulta auttanut muu kuin sitten rohkaistua ja pakata lintu (hevi-pusseista tehdyn käsineen avulla) pehmustettuun pahvilaatikkoon ja kiikuttaa se Korkeasaareen. Onneksi mies pääsi parahiksi töistä ja oli urhea ja ihana ja rakastan sitä ja se auttoi minua. <3 Minä olin tosiaan ihan paniikissa ja itkin ja vollotin (kyllä minä itken kaikelle, myös delfiineille Särkänniemessä niin kuin jaksan mainostaa), joten miehelle kunnia että jaksoi minua ihanasti ja hoiti tilanteen reippaasti. Oisin saanut sen lopulta itsekin hoidettua, mutta rauhoittuminen ois ollut paljon vaikeampaa. Mies tuli henkiseksi tueksi Korkeasaareen asti ja melkein sai mätkyt junassa kun unohti maksaa lippunsa kaiken häsellyksen keskellä, mutta persuade-heitto onnistui kun vedottiin huoleen vahingoittuneesta eläimestä. Tämä hyvä, koska raha on tosiaan enemmän kuin tiukassa meillä tällä hetkellä.

Lintu saatiin perille onnistuneesti ja se pysyi koko matkan tajuissaan ja aika rauhallisenakin. Mulle luvattiin vielä ilmoittaa sitten miten linnulle käy. Nyt sitten odottelen ja toivon parasta. <3

Illemmalla tilasin itselleni ja miehelle synttäreiden ja urotyön kunniaksi pizzat, koska itse en ollut edes ehtinyt mitään syömään vielä tänään kaiken tämän häslingin takia.

Ja joo minä tiedän että se oli vain lintu, mutta hitto Hämähäkkimieskin sanoo että "suuri voima tuo mukanaan suuren vastuun" ja se ei ollut kuin parin tunnin reissu Korkeasaareen ja takaisin ja reippaasti alle 10e matkakuluihin (/henkilö) ja jos sellaisella vaivalla voi pelastaa toisen elävän olennon hengen tai vaikka vaan helpottaa sen tuskia, niin mitä se on ihmisiltä pois? Ei kenenkään tietenkään pidä olettaa lähteävän korjaamaan kaikkia maailman vääryyksiä, mutta me ollaan ihmisiä, meillä on resursseja tehdä paljon hyvää tässä maailmassa. Jos eteen tulee joku tuollainen tilanne, jossa oikeasti pystyy auttamaan jotain toista, niin miksi niin moni aina vaan kävelee niistä ohi? Ei se ole keltään niin hirveästi pois joskus tehdä jotain sellaistakin hyvää, joka ei suoranaisesti vaikuta siihen omaan elämään. :( Itsehän tunsin itseni jo ihan paskaksi ihmiseksi, kun yleensäkään panikoin siitä että miten Korkeasaareen pääsee ja paljon se maksaa - ihan kuin asian selvittäminen ja tuollaiset pienet matkarahat jotenkin oisi niin vaikeita, että mieluummin pitäisi antaa toisen elävän olennon vaan kuolla kärsien.

Mitäs muuta sitten? Käytiin katsomassa leffateatterissa miehen kanssa perjantaina Sinkkuelämää 2. Uskomattoman huono elokuva, koska siinä ei edes ollut mitään pointtia missään välissä ja aaaa se oli vaan puhdasta huonoa. Siis miten on mahdollista saada täysin juoneton elokuva kestämään KAKSI JA PUOLI TUNTIA? Tästä huolimatta viihdyin leffan parissa todella hyvin, se oli ihan viihdyttävä typeryydestään huolimatta ja kivat vaatteet on aina kivoja. Plus mikä todistaisi miehen rakkautta naista kohtaan enemmän kuin se, että sen lisäksi että mies suostuu tuollaiseen kaksi ja puolituntiseen mieskidutukseen, se vielä maksaa koko reissun leffakarkkeja myöten? Rakkaus on ihanaa.

Kävin haastattelussa unelmatyöhöni jokin aika sitten, enkä saanut paikkaa. Harmittaa ja harmittaa, koska olen edelleen myös varma, että vaikka tehtävään valitulla kuulemma oli enemmän kokemusta kuin minulla, niin oisin silti ollut paras. Noh, aina ei voi voittaa, ja ilmeisesti ihan hyvän kuvan jätin itsestäni, joten ehkäpä joskus samaan firmaan pääsen jos/kun muita paikkoja avautuu (vähän vihjailtiin että saattaa avautua) ja siitähän on sitten tietysti ehkä mahdollista edetäkin joskus. Tällä hetkellä toistaiseksi kuitenkin työttömänä olo jatkuu (edellisestä paikastahan irtisanouduin itse, kun siellä ei haluttu maksaa palkkaa ajallaan eikä oikein, jos ollenkaan), eikä ole muuten yhtään mun juttu vaikka kaikesta tästä vapaa-ajasta nautinkin. Noh, ainakin se hyvä puoli tässä on, että kesä on ihanaa ja nyt on ainakin siitä aikaa nauttia ihan kympillä! Nukkuma-ajoilla tosin paha tapa vähän venähtää kun näin pitkään on vapaalla...

maanantai, 17. toukokuu 2010

Heavy Rain

1274113192_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

HEAVY RAIN

PS3

 

En ole paljoakaan kirjoitellut pelaamistani peleistä viime aikoina, koska nykyisen budjettini takia tuppaan saamaan kaikki kiinnostavat uutuudet hyppysiini vasta kun ne ovat suurelle yleisölle jo vanhaa kauraa ja arvostelujakin on ehditty julkaisemaan jokaisesta tuutista. Nyt on kuitenkin pakko päästä lisäämään oma ääneni hehkutusten joukkoon, sillä PlayStation 3:lle julkaistu Heavy Rain iski tähän tyttöön ja lujaa.

Nyt kun en enää ole pitkään aikaan työskennellyt pelikaupoissa, olen jättänyt suosiolla pelilehtien lukemisenkin vähemmälle - asiakkaiden takia ei enää ole samanlaista tarvetta olla perillä siitä, minkälaisia arvosteluja mitkäkin pelit ovat saaneet, ja tykkään mieluummin muodostaa itse oman mielipiteeni tyhjästä. Näinpä siis en tiennyt Heavy Rainista oikeastaan mitään konkreettista kun sen pelikoneeseen työnsin, ainoastaan että peli on saanut paljon kehuja ja "sä varmaan tykkäisit tästä". Vaikka en siis muita arvosteluja ole lukenut, en usko olevani ainoa tai ensimmäinen, joka lähtisi luonnehtimaan Heavy Rainia interaktiivisena elokuvana - ja tämän tarkoitan ehdottomasti positiivisessa mielessä.

Heavy Rain kertoo tarinansa intensiivisesti ja tunnelmallisesti. Musiikit ja kuvakulmat tuovat peliin elokuvamaisuutta ja rehellisesti täytyy myöntää, että tunnelmanluonnissa ja tarinankerronnassa Heavy Rain on ehdottomasti kärkiluokkaa pelaamieni pelien listalla. Onhan se itse tarinakin ihan hyvä, mukaansatempaava ja viihdyttävä, mutta nimenomaan tarinankerronta saa minulta nyt ehdotonta ylistystä - juoni etenee sujuvasti, eikä keskity seuraamaan ainoastaan yhden tietyn hahmon taivalta vaan elokuvamaisesti leikkautuu eri tilanteisiin. Kuitenkaan elokuvamaisuutta ei ole yritetty toteuttaa esimerkiksi Metal Gear Solid -sarjasta tutuilla tunnin pituisilla välianimaatioilla, vaan pelaaja saa olla mukana kaikessa lähestulkoon koko ajan. Keskusteluiden aikana saa liikkua vapaasti, nojailla vaikka seinään tai istua tuolille, mikä nyt itsestä sattuu mukavimmalta tuntua. Mehutölkin ottaminen jääkaapistakin vaatii useamman toiminnon, eikä tule siis missään vaiheessa unohdettua miksi sitä ohjainta yleensä pidetään kädessä.

Ohjaussysteemi on enimmäkseen varsin toimiva ja perustuu pieniin liikkeisiin ohjaimen oikeanpuolisella tatilla, sekä välillä muidenkin nappien painalluksiin. Ruudulla näkyy eri ohjainkomentojen kuvia, jotka ovat yleensä helposti yhdistettävissä siihen mitä pitää tehdä. Jos hahmo seisoo jääkaapin edessä mehupurkki kädessään ja ruudulla töröttää ylöspäin osoittava nuoli, on pelaajalle aika selvää, että tässä tapauksessa kallistetaan sitä mehutölkkiä ylöspäin jotta saadaan mehua valumaan suuhun. Tämä toimii, mutta kontrolleista löydän silti valitettavaakin: käveleminen ja hahmojen ohjaaminen on suorastaan raivostuttavan tönkköä nykyaikaiselle pelille. Mikäli Heavy Rain ei muilta osa-alueiltaan olisi niin upea, tämä varmaan rasittaisi minua huomattavasti enemmän.

Graafinen puoli on myös selvää silmäkarkkia. Missään pelissä en taida tähän mennessä olla nähnyt yhtä upeasti toteutettuja ihmishahmoja - näiden eleet, liikkeet ja kasvojen animointi ovat kaikki huippuluokkaa. Jopa hiuksetkin näyttävät aikalailla hiuksilta - monissa peleissä tunnutaan muuten saaneen jo ihmisten visuaalinen olemus melkein kuntoon, mutta jostain syystä jopa Mass Effect 2:n tapaisessa silmäkarkkipelissä pelihahmojen hiukset näyttävät lähinnä kuivuneilta savikönteiltä. Tietystikään Heavy Rainissa ei ole mitään omaa hahmonluontigeneraattoria, vaan pelin hahmot näyttävät tasan tarkkaan sellaisilta kuin ne on suunniteltukin näyttämään, joten yksityiskohtien kanssa ollaan voitu olla tarkempia.

Yksi pelin parhaista asioista on, että Heavy Rain ei tunne termiä Game Over - vaikka pelaaja kuinka sössisi ja tekisi virheitä, vaikka menisi niin pitkälle että tapattaisi jonkun hahmoistaan, niin peli jatkuu eteenpäin ja takaisinpäin ei katsota. Heikkohermoisemmille tarjotaan kyllä optiota aloittaa jostain taaksejäänestä kohtauksesta alusta, mutta tämä tuntuu melkeinpä turhalta - nimenomaan iso osa Heavy Rainin viehätystä on, että kerrankin pelaajan teoilla on OIKEASTI seurauksensa, joiden kanssa on pakko elää aina pelin loppuun asti. Pelin voi siis käytännössä pelata läpi kuka vain, oli tämä sitten kuinka hyvä tai huono pelaaja tahansa - loppuratkaisu vaan voi kömpelöllä ja hätäilevällä pelaajalla olla hyvinkin erilainen kuin vikkeläsormisemmalla ja -mielisemmällä pelaajalla.

Lyhythän tämä kokemus on. Heavy Rainin pelaa läpi melkeinpä yhdeltä istumalta - siis jos on tällainen työtön nörttityttö, niin kuin minä. Kelloa en pelatessa katsellut, mutta arvelisin että pelitunteja olisi kulunut noin kymmenen. Lyhyys ei tässä tapauksessa kuitenkaan haittaa, koska peli tuntuu alusta loppuun täysin ehjältä kokonaisuudelta, joka ei oikeastaan olisi edes kaivannut lisää pituutta. Tokihan sitä vähän tuli ontto olo, kun tämäkin herkku nyt loppui, mutta parempi näin kuin että olisi väkisin venytetty. Uudelleenpeluuarvoakin löytyy, sillä erilaisia loppuratkaisuja on monia - ja näihin vaikuttavat pitkin peliä tehdyt valinnat.

Mäyrä tykkää:
+ Pelin aikana tehdyillä valinnoilla ja virheillä on kaikilla seurauksensa, jotka pelaaja pakotetaan oikeasti kantamaan.
+ Graafinen ilme lienee upeinta silmäkarkkia, jota tähän mennessä on peleissä nähty.
+ Musiikit ja tunnelma ovat molemmat huippuluokkaa.
+ Uudelleenpeluuarvoa löytyy, sillä erilaisia loppuja on monia.
+ Ohjaussysteemi on toimiva ja intensiivinen.

Mäyrä märisee:
- Hahmojen kävelyttäminen on turhankin kömpelöä.
- Vaikka bugeja ei ole paljon, ne ovat sitäkin raivostuttavampia ja pahimmillaan vaativat koko pelin uudelleenkäynnistämistä, mikäli haluaa edetä.
- Vainoharhaisten tallentajien mielenterveyden takia pitäisi pelin vähintään puolen tunnin välein tallentaa varatallennus eri slottiin siltä varalta, että esimerkiksi sähkökatkos onnistuu turmelemaan tallennuksen. Ainakin tämä tyttö nukkuisi yönsä rauhallisemmin, mikäli peli vain tajuaisi näin tehdä.

 

9/10

lauantai, 8. toukokuu 2010

Mustikkavalkosuklaa-muffinsit

1273311580_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1273311592_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1273312827_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Tällaisia siis tekaisin eilen, kun tuli valtava mielihalu jotain leipoa, mutta halusin päästä halvalla, eikä tehnyt mieli myöskään tuntikausilla aikaa kuluttaa. Tätä ohjetta olen nähnyt lukemattomissa eri leivontablogeissa, eikä nyt millään muistu mieleen mistä ohjeen bongasin ihan alunperin. Resepti varmaan tuttu valmiiksi jo monelle, mutta laitanpa sen silti tähän. :) Jotain minimaalista eroa tässä lienee alkuperäiseen, kun en tarkkoja määriä edes kunnolla muistanut.

Valkosuklaa ei minusta oikein läpi maistunut, vaikka laitoin vielä vähän enemmän kuin alkuperäisessä reseptissä. Luulen, että samantien voisi viskata vaikka kokonaisen Pandan levyn (130g), itse kun jätin siitä puuttumaan muutaman palasen, niin että todennäköisesti suklaata tuli itselleni n. 100g. Eihän mulla mitään vaakaa ole, mutta näin siis yksinkertaisella matikalla laskettuna. Hyviä olivat silti. <3

Flora Vanillaa ja mustikoita (ostin 200g pakastepussin) jäi kumpiakin ylitse minulla, enkä jaksanut sitten kehitellä muuta käyttötarkoitusta niin vatkasin lopun vaahdon kuohkeaksi vaahdoksi, läimäisin mustikat sekaan ja koristelin osan muffinseista tällä seoksella. Maistuu hyvältä. <3 Tuoreena parhaimmalta minusta, joten vaahtoseos kannattaa valmistaa ja läntätä päälle vasta juuri ennen tarjoilua. Tosin silloin voi olla sotkuisempaa, jos antaa jähmettyä jääkaapissa niin ei toisaalta valu niin paljon, mutta minusta ei ollut sillä tavalla yhtä hyvää. Osan koristelin parilla palasella sulatettua valkosuklaata, jota vaan läimin puolihuolimattomasti pikkulusikan avulla muffinsien päälle.

 

Mustikkavalkosuklaa-muffinsit (n. 20-22 pientä muffinsia, itse käytin Bruno-merkkisiä paperisia muffinsivuokia)

3 munaa

1 1/4dl sokeria

100g voita/margariinia

4dl vehnäjauhoja

2tl leivinjauhetta

1tl vaniljasokeria

1dl Flora Vanillaa

100-130g valkosuklaata (itse laitoin siis n. 100g, ja olisi minusta voinut laittaa enemmänkin)

2dl mustikoita

 

Sulata rasva ja anna jäähtyä. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Vatkaa munat ja sokeri kunnolla vaahdoksi.

Lisää varovasti lusikalla sekoittaen vaahtoon vuorotellen muutamassa erässä jauhoseos, rasva ja Flora Vanilla. Kääntele sitten joukkoon rouhittu valkosuklaa ja lopuksi mustikat, edelleen varovaisesti.

Jaa taikina vuokiin. Itse laitoin taikinaa reippaasti yli puolivälin/vuoka.

Paista uunissa 200 asteessa n. 15-20min. (Minulla meni tuo 20min, mutta olen ollut havainnoivinani, että muutenkin tuossa omassa uunissani kaikella kestää kauan)

lauantai, 8. toukokuu 2010

Mario-hylly kasvaa

1273311486_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Super Mario on kova sana meidän taloudessa, ja tämän tietävät kaveritkin. Näinpä olivat siis yhteisvoimin hommanneet syntymäpäivälahjaksi kuvassa näkyvät ison Marion sekä Toadin minulle. <3 Synttärithän minulla kyllä oli jo puolisen vuotta sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös?

Kiitos ihanat. <3

tiistai, 4. toukokuu 2010

Sitruunapiirakka

1272975911_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tällainen lähti vappuaattona mukaan yhden kaverin illanviettoon. Tämä oli jo tehty vähän kiireessä, ja sillä ehkä selitän sen että jauhoja näkyy vielä tuossakin kuvassa. :D En myöskään viitsinyt tätä kappaletta nostaa vuoasta pois, kun kuljettaminen oli paljon helpomaa piirakan vielä ollessa vuoassa. Reunat pääsivät tummumaan vähän liikaakin, kun uskaltanut peitellä foliolla tätä kappaletta kun edelliselle kävi mitä kävi. (Tosin kokeilin silti yhdessä vaiheessa peittää ja sitten tämänkin pinta rikkoutui, mutta sen sai sentään enimmäkseen peitettyä sitruunoilla. Äh. :D)

Ohje siis lähestulkoon sama kuin tuossa Limettipiirakassa, mutta täyteohjetta on vähän muokattu. Pohjan ohje on sama ja alkuperäisohje on siis tosiaan Kinuskikissalta. Tästä vain on tehty vähän sitruunaisempi, käytetty sokeria fariinisokerin sijasta ja korvattu kookos kermalla.

Pohja:

¾ dl öljyä

100 g maustamatonta tuorejuustoa

1 dl fariinisokeria

1 kananmuna

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

½ dl vettä

Täyte:

Sitruunan mehua (itse käytin vähän vajaan puolikkaan sitruunan verran, tätä kannattaa koemaistella, että tietää mikä määrä sopii)

250 g maitorahkaa

3 dl kermaa

2 munaa

¾ dl perunajauhoja

1-1½ dl sokeria (taas kannattaa itse vähän maustella, riippuu sitruunan määrästä ja omista mieltymyksistä)

n. 1tl vaniljasokeria

 

Sekoita pohjan ainekset keskenään ja levitä voideltuun piirakkavuokaan jauhojen avulla. Sekoita täyte keskenään (itse lisäsin viimeisenä kananmunat, koska halusin maistaa ennakkoon vähän minkä verran mitäkin kannattaa laittaa, enkä halua maistella raakaa kananmunaa) ja kaada pohjan päälle.

Paista 200 asteessa n. 35 minuuttia. Tosiaan piirakkaa voi suojata foliolla pohjan saatua ensin kevyesti väriä ja täytteen jähmetyttyä, mutta tämä on taitolaji, jota en itse ilmeisesti vielä ainakaan hallitse.