Kirjoittaminen on jäänyt viime aikoina tosiaan olemattomaksi tuon ranteen takia (joka ei vieläkään ole yhtään parempi, vaikka olen jo kuukauden ollut sairaslomalla). Kaikki kirjoittaminen pitää siis edelleen hoitaa vasemmalla kädellä, eikä pitkiä turinoita tämän takia tahdo jaksaa vääntää. Nyt on kuitenkin pakko kirjoittaa äskeisestä unestani.

Olin terveyskeskuksessa joko kurkkukivun takia tai sitten jonkinlaisessa jälkitarkastuksessa. Lääkärini oli mies, joka kaivoi kananmunan kurkustani. Siis kananmunan. Ja sitten toisen. Mietin siinä vain, että ihmekään että oli ollut kurkku kipeä. Lääkärin mielestä munat piti rikkoa, jotta näkisimme miten pitkällä kehitysvaiheessa tiput niiden sisällä olivat. Kuorimme munat, ja ne näyttivät puoliksi kovilta, mutta kuulemma piti katsoa vielä sinne sisään. Näin että lääkärin pitelemän munan sisällä oli kuin olikin kuollut tipu, enkä pystynyt koskemaan siihen toiseen munaan koska minua ällötti. Lääkäri katsoi kuitenkin itse ja siellä oli samanmoinen... paitsi että se olikin elävä. Eikä itse asiassa tipu ollenkaan vaan kissanpentu.

Muistaakseni tajusin jopa esittää kysymyksen, että miten on mahdollista että nuo ovat kehittyneet minun kurkussani (vastausta en saanut), mutta sitä en kokenut omituiseksi että munista kuoriutui kissoja eikä lintuja. Selvisi, ettei se toinenkaan munan otus ollut lintu vaan kissa sekin ja ihan yhtä elossa.

Seuraavaksi olinkin kotonani, nämä kaksi kissanpentua mukanani ja mietin vaan että mitä hittoa nyt teen. Ei minulla olisi niitä varaa pitää, minulla kun on jo kaksi aivan ihanaa kissaa (jotka tosin suhtautuivat yllättävän suopeasti näihin pikkupentuihin). Sitten tajusin, että isäni varmaan suostuisi ottamaan ne. Päätin kuitenkin, että pitää odottaa että ne ovat luovutusikäisiä - emoahan niillä ei nyt ollut, mutta parempi silti antaa niiden rauhassa oppia elämän tavoille täällä kuin muualla. Eihän niitä tappaakaan voinut, suloisia pieniä kissoja.