Olen viimeiset kaksi viikkoa käyttänyt hävyttömän paljon aikaa Sims 3:n parissa. Olen avomieheni avustuksella luonut sinne virtuaaliversiot niin itsestäni kuin useammasta kaveristanikin ja leikkinyt näillä nukkekotia. Olen saanut ne edistymään ammateissaan, toteuutanut niiden unelmia, ne ovat saaneet lapsia ja ystäviä. Eilen jyräsin niiden talon ja käytin KAKSI TUNTIA uuden rakentamiseen, jotta se olisi täysin mieltymysteni mukainen - tämäkään ei olisi ollut mahdollista ilman kahden viikon aikana keräämiäni varoja. Sitten, aivan yhtäkkiä, odottamatta, ilman mitään varoitusta tai virheilmoitusta, peli yksinkertaisesti sulkeutuu itsekseen. Se ei vain ole enää siinä. Käynnistän sen uudelleen, eikä tallennustani löydy.

Voisiko enempää vituttaa.

Yritin myös penkoa pelin tiedostoja, mutta en löytänyt tallennustiedostoja itsekään penkomalla. Teoriassa joo, voisin aloittaa pelin alusta, xiitata itselleni sen verran varaa mitkä olin nyt rehellisessä työllä saavuttanut, mutta simsieni elämäntilanne ei silti säilyisi. Niiden suhteet toisiin simseihin eivät olisi mitä ovat nyt, ne eivät olisi niissä asemissa töissään missä ovat nyt, eikä se vaan mitenkään päin ole hauskaa. Yleensä olen vielä vainoharhainen tallentaja, mutta eipä tullut mieleen tämänkaltaisessa pelissä pitää useampaa kuin yhtä tallennusta, kun tässä pelissä ei ole mielekästä latailla aikaisempaa tallennusta jos jokin ei menekään niin kuin olin suunnitellut.

ARGH.

 

Blogeiluni on muuten ollut vähäistä ja tulee olemaan kohtuullisen vähäistä lähinnä siitä syystä, että minulla on jännetupintulehdus. Tämä tarkoittaa, että käytännössä kaikki työskentely, kirjoittaminen, pelaaminen ja leipominen täytyy tehdä pelkällä vasemmalla kädellä, joka alkaa sekin olla jo aika väsynyt. Eikä pitkien tekstien kirjoittaminen tuolla vasurilla vaan ole turhan mielekästä. Jospa se tästä paranisi kunhan sairaslomalle piakkoin pääsen, aikaahan tuohon tulee menemään.