BATMAN: ARKHAM ASYLUM
XBOX 360, PS3, PC

Monella oli Batman: Arkham Asylumista kovat odotukset jo ennakkoon. Itse säilyin kuitenkin skeptisenä. Idea kuulosti toki loistavalta omaankin korvaani: Batman-peli, joka ei perustu elokuviin vaan sarjakuviin ja joka on tunnelmaltaan juuri niin synkkä kuin Batman ansaitseekin olla. En kuitenkaan uskaltanut ihan toivoa, että kaikki loksahtaisi tämän pelin kanssa kohdilleen - toimintapelit eivät muutenkaan ole minun juttuni ja peli, joka sijoittuu sekopäitä täynnä olevaan mielisairaalaan KUULOSTI siltä, että se menisi ehkä turhankin helposti mätkimiseksi (siitäkin huolimatta, että etukäteen oli mainostettu, että hiippailua joutuu harrastamaan). Se viitisen minuuttia, jonka käytin pelin ennakkodemon pelaamiseen (en siis ehtinyt pelannut lähellekään koko demoa läpi), vakuutti minut vain entisestään siitä, että tässä on nyt taas syntymässä yksi yliarvostettu peli. Olin kuitenkin väärässä.

Pelin alussa Batman on taas kerran napannut Jokerin kiinni ja kiikuttaa miestä nyt Arkhamin vankimielisairaalaan. Batmanilla on jo valmiiksi ennakkoaavistus siitä, että jotain on nyt pielessä, koska Jokerin nappaaminen oli niin helppoa. Varsin pian selviää, että lepakkomies on aivan oikeassa: Jokeri halusikin tulla kiinniotetuksi. Vanha kunnon vitsiniekka on laatinut huolella suunnitelman, jonka avulla hän saa koko mielisairaalan haltuunsa. Jää Batmanin kontolle saada sekä Jokeri että kaikki muut mielisairaalan valloilleen päässeet potilaat takaisin aisoihin. Samalla pitäisi toki pelastaa mitä henkilökunnasta on pelastettavissa ja Arvuuttajakin on jättänyt läjäpäin arvoituksia sankarimme ratkaistavaksi.

Itse pelin alku on kohtuullisen rauhallinen. Tekemään päästään kyllä vähän kaikenlaista, mutta tunnelma on pitkään varsin tutoriaalimainen. Toisaalta tämä on hyväkin, tulevatpahan kaikki kontrollit tutuiksi ennen kuin siirrytään kunnolla vauhtiin. Viimeistään alun kohelluksen jälkeen peli imaisee kyllä skeptisemmänkin pelaajan nopeasti pauloihinsa: tämä on juuri sitä, mitä Batman-pelin kuuluukin olla. Peli on graafisesti mukavan sarjakuvamainen, vaikka allekirjoittanut ehkä jäikin hieman kaipaamaan eloa pelihahmojen eleisiin ja kasvoihin. Arkham on suorastaan kutkuttavan synkkä, vaikka välistä pistää mieleen että laitoksen henkilökuntaa käy melkein sääliksi - selvää on, että hyvinkin ankea ja huonokuntoinen tuo paikka oli jo ennen Jokerin vallankumousta. Peliympäristö on varsin toimiva, sillä tutkittavaa löytyy yllinkyllin: on heikkorakenteisia seiniä, joita pirstoa, on katonrajassa olevia patsaita, joista tarkastella ympäristöä ja on tuuletuskanavia, joissa ryömiä ja myöriä. Mielisairaala tarjoaa myös oivat puitteet tuoda mukaan monta sarjakuvista tuttua roistoa luontevasti - minä olisin tosin kaivannut mukaan ainakin vielä muutamaa enemmänkin kuin mitä pelissä nähdään. Nyt jäi hieman sellainen fiilis, että osa hyvistä hahmoista jätettiin pois ainoastaan sen takia, että jatko-osiinkin riittäisi vielä tavaraa.

Pelin taistelusysteemi ei ole mikään maailman kekseliäin tai vallankumouksellisin, sillä se koostuu pitkälti yhden napin ränkläämisestä - aina välillä saa toki myös väistellä ja torjua, jolloin pääsee painamaan jopa kahta muuta nappia. Kuitenkin on kovin tyydyttävää mätkiä vihollisia turpaan, koska koko homma on vain niin pirun näyttävää. Kyllästymäänkään ei pääse, koska monesti hiippailu on tosiaan välttämätöntä ja vähintäänkin paljon fiksumpaa kuin suora käsirysy. Hiiviskely onkin ehkä pelin hauskinta puuhaa, sillä on useita tapoja, joilla vihollisista voi päästä eroon muiden huomaamatta ja yleensä ympäristöä pystyy hyödyntämään näissä kohdissa oikein mukavasti.

Juoni ei päätä huimaa, eikä tarjoa suurempia yllätyksiä, mutta se on ihan toimivaa perussettiä, jota seuraa ihan mielellään. Itse asiassa sitä olisi seurannut mielellään vielä pidempäänkin, sillä peli loppui varsin nopeasti ja loppuhuipennus tulikin melkein täysin nurkan takaa. Mitään pitkää peliä en odottanutkaan, mutta silti jäi hieman pettynyt fiilis kun tajusin, että tässähän tämä tosiaan oli ja lisää ei tule. Tekemistä silti onneksi riittää vaikka pelin lopun jälkeenkin: ympäristöä pääsee silloin vielä vapaasti tutkimaan, niin että loppujenkin arvoitusten löytäminen ja ratkominen vielä onnistuu. Mukana on myös mukava määrä erilaisia haasteita, joissa pääsee testaamaan hiiviskely- ja taistelutaitojaan ja omia tuloksiaan voikin vertailla netin kautta muiden tuloksiin.

Oikeastaan ainoa valittamisen aihe lyhyyden lisäksi on pelin vaikeusasteessa. Näitähän on siis valittavissa kolme, mutta minulle jäi tunne, että niitä pitäisi olla enemmänkin niitä haluaville. Itselleni riittää hyvin tuo vaikein vaikeusaste, mutta totuus on, että sen läpäiseminen ei ole ollut kovin vaikeaa - ja minä en ole kovin hyvä pelaaja. Hiipimiskohdissa minulla kuluu aikaa välillä jopa tahdittoman paljon ja mätkintäkohdissa kombotukseni ovat surkeita. Siitä huolimatta minulla ei ole ollut suuria vaikeuksia edetä ihan mukavalla tahdilla, ja olisi hyvä jos mukana olisi jonkinlainen extreme-vaikeusaste todellista haastetta haluaville. Suuri puute tämä ei ole, sillä peli jo tällaisenaan on todella loistavaa ajanvietettä. Ainakin tämän tytön skeptisyys on karissut kokonaan pois ja peli jätti varsin tyytyväiseksi.


+ Batman on tyylikäs!
+ Batman on TYYLIKÄS!
+ Peliympäristö on onnistunut
+ Tekemistä riittää arvoitusten ratkomisen ja haasteiden muodossa

- Pääpeli olisi kaivannut edes hieman lisää pituutta
- Erilaisia vaikeusasteita on liian vähän
- Taistelusysteemi on turhan pelkistetty

8/10