Jotenkin harmittaa, että vaikka olen taas joka yö nähnyt unia, en jostain syystä muista niistä lähestulkoon mitään herättyäni. Ei tämä aina ole ollut näin! Esimerkiksi toissayön unestani muistan vain, että minun ja jonkun toisen tyypin piti 'luistella' puupölkyn päällä, niin että jalkapohjamme sitten veistelivät siitä pölkystä irti suikaleita.
Viime yönä kuitenkin seikkailin ostoskeskuksessa Dead Rising -pelin henkisesti. Olin enimmäkseen itseni, ainoastaan välähdysmäisinä hetkinä saatoin myös olla Frank West (pelin päähahmo). Ostoskeskus oli joku mielikuvitukseni tuottama ostoskeskus, eikä pelissä nähty. Zombeja siellä oli aika reippaasti tosiaan, samoin kuin sekopäisiä ihmisiä.
Ostoskeskuksessa bongasin myös Twin Peaks -sarjasta tutun hahmon, silmälappuisen Nadinen. Hän oli lukkiutuneena johonkin epätodelliseen tilaan, jossa ei ilmeisesti nähnyt ympärillään olevia zombeja. En muista mitä tein, mutta jollain konstilla jouduin itse samanmoiseen tilaan (ilmeisesti vapauttaen Nadinen, minulla oli vahva käsitys että vain yksi ihminen pystyi kerrallaan olemaan tässä tilassa). Näin kyllä zombit, mutta ne eivät liikkuneet. Silti tiesin, että oikeasti ne varmasti liikkuvat, en vain näe niitä. Yritin sitten epätoivoisesti liikkua mahdollisimman paljon, koska ajattelin että tämä ehkä tekisi zombeille vaikeampaa saada minusta kiinni - vastaankaan oli vaikea tapella kun ei mitään nähnyt.
Pelastuksekseni koitui vanhempi, harmaahiuksinen mies. Hän kaatoi yhden zombie-lauman päälle jonkinmoisen kirjoista pinotun pylvään, joita nyt huomasin ostoskeskuksen olevan täynnä. Tämä tuntui myös rikkovan lumouksen, sillä nyt näin taas zombien liikkuvan selkeästi. Mies huusi minulle ohjeita: kaada pylväitä ja suuntaa ulos!
Tajusin sitten, että ulko-ovi on tosiaan tuossa lähellä ja sinne siis matkaan. Tämä on joko ainoa tai yksi niistä harvoista välähdyksistä, joissa olin Frank West: kuvakulma näytti Frankin selkää kun tämä köpötti ovista ulos uudelle alueelle. Ruudunvaihdon ajaksi kuva pimeni sekunnin murto-osaksi ja kun taas näkyi jotain, niin olin oma itseni.
Ulkona minua heiteltiin kranaateilla ja ammuskeltiin. Tässä vaiheessa keksin että olisi hyvä hetki tallentaa peli. Tallensin (tapahtui niin että ajattelin molempien olkanappien painamista samaanaikaan) ja toivoin, että jos joudun latamaan pelin niin en kuole heti poliisien ammuksiin. Seurassani oli myös esteen takana minut pelastanut vanha mies, joka tulitti poliiseja jollain aseella. Olin jonkinlaisen kiven tai auton tai muun esteen takana kyyryssä ja tuumasin että nyt ei kyllä toimi tämä homma, eihän minulla ollut edes aseita. Suuntasin siis takaisin ostoskeskukseen. Poliisit onnistuivat minua ampumaan, mikä ei sattunut mutta huomasin elämä-palkkini putoavan useamman laatikon verran.
Sisälle päästyäni huomasin, että zombeja ei enää ollut. Sen sijaan ostoskeskuksen lattia oli täynnä kaikenlaista tavaraa. Ensimmäisenä yritin kuitenkin etsiä ruokaa: onnistuinkin löytämään ison patongin, joka palautti elämäpalkkini melkein täyteen. Sitten näin alkon ja nappasin sieltä koriin neljä viinipulloa, koska tiesin niiden parantavan hyvin.
Alkosta uloslähtiessäni säikähdin pahasti, koska sisään käveli joukko bisnesmiesten ja -naisten näköisiä ihmisiä. Pelkäsin näiden olevan psykopaatteja, jotka minut huomatessaan luonnollisesti pyrkisivät tappamaan tai vangitsemaan minut, joten kyyristyin yhden hyllyn taakse. Yritin sniikata ulos kaupasta, mutta koska Alkon uloskäynti oli täynnä näitä ihmisiä, huomasivat he minut väkisinkin. Eivät kuitenkaan näyttäneet edes huomioivan minua, joten huokaisin helpotuksesta ja jatkoin etsintääni: tarvitin aseita, joilla voisin ampua poliiseja. Lähitaisteluaseista ei olisi hyötyä, koska poliisit ehtisivät tulittaa minut kuolleeksi ennen kuin pääsisin edes lähelle.
En löytänyt mistään aseita, mutta löysin isoja vasaroita. Ajattelin, että pakko kai se on näillä pärjätä paremman puutteessa, vaikka tiesinkin että ulos meneminen vasaroilla varustettuna olisi vain tyhmää. Nappasin mukaani kolme vasaraa ja huomasin että maahan ilmestyi paristoja: selkeästi siis kantorajani oli täynnä. Nostin paristot takaisin ja niiden tilalle meni yksi vasaroista.
Uneni loppui siihen kun yritin pähkäillä missä suhteessa olisi fiksua kantaa mukanaan vasaroita, viiniä ja paristoja (viimeisitä en tiedä mitä varten niitä tarvitsin).
Muista saman yön unista muistan vain että juttelin erään kaverini tyttöystävän kanssa siitä, kuinka olisi kätevää saada Ropeconiin mekko, joka olisi helmasta niin jämäkkää materiaalia että kun kyykistyy niin se helma pysyisi jalkoja vasten ja istuminen olisi helpompaa, tai jotain yhtä sekavaa ajattelua. Oltiin joka tapauksessa molemmat samaa mieltä asiasta.
