Nopsaa kuulumispäivitystä! Nyt on takana kaksi vapaapäivää, jotka menivät ehkä turhan nopeasti mutta onneksi on kaksi uutta edessä. Tämä viikko on ollut ihanaa akkujenlatailua, joka on ollut ihan tarpeen parin viime viikon työputkien jälkeen. Se on tämä huono puoli kahden eri työn kanssa tasapainoillessa, että vapaapäivät jäävät välillä kovin vähiin, kun sitten taas toisina viikkoina ei töitä meinaa olla ollenkaan.

Kokeilin vapaapäivieni aikana myös kahdenlaisia muffinseja, mutta niistä höpäjän lisää vaikka joku toinen kerta.

Toissapäivänä kävin yhden kaverini kanssa ostoksilla. Olin uhannut tätä reissua jo pidempään, tarkoituksena oli saada se ostamaan itselleen vähän parempia vaatteita. Ei sillä että tuomitsisin toisten makua vaatteissa, mutta kun vähän tuomitsen kuitenkin. Mutta jääräpää on tuo poika! Argh! Sain sitä kyllä laajentamaan väripalettiaan edes vähän - mukaan lähti mustan paidan lisäksi myös yksi valkoinen paita, ja yhdet vaaleat housut. Kovin virallisia ovat nuo vaatteet, mutta on siisti kauluspaita jo edistystä muodottomaan, kulahtaneeseen t-paitaan. Silti, mikään missä oli vähänkään kuviota tai väriä ei käynyt päinsä! Se poika saisi paljon enemmän naisia jos suostuisi kuuntelemaan minua. Noh, tämän budjettiin jäi vielä 40e, joten täytyy toivoa että sen rahan saisi käytettyä johonkin järkevään.

Kotona ollessani olenkin sitten katsellut Mighty Morphin Power Rangereita. NIIN loistava sarja! En voi kuin kumartaa käsikirjoittajille. "I calculate he will consume the entire supply of food on Earth in 48 hours. We must stop this pig!" <3 Myöskin, upea neronleimaus että Rangereiden Megazord toimii AURINKOENERGIALLA, jolloin he ovat voimattomia taistelemaan pahiksia vastaan auringonpimennyksen aikana (ja varmaan myös yöllä..?). Fanitin tuota sarjaa pienenä ihan täysillä ja nyt olen vaan nauranut kippurassa sille.

Tänään taas avokki palasi viikonlopuksi kotiin sivareiden propagandaleiriltään. Ihanaa nähdä tätäkin välillä. Silloinkin kun on kotona se, niin aina ollaan eri vuoroissa töissä tai sitten on kavereita kylässä ja nyt se katosi vielä tuonne koulutuskeskukseenkin, niin tuntuu ettei ikinä ehditä nähdä kahdestaan. Ei sillä, nyt on juhannus tulossa joten niin hirmuisesti ei kahdenkeskistä aikaa jää nytkään, mutta ehditään sentään jonkin verran! Ainoa huono puoli tämän kotiutumisessa on se, että kissat eivät suostu jakamaan sänkyä tämän kanssa, ja niiden karvapalleroiden kanssa on ollut tosi ihana nukkua pitkästä aikaa.

Kesken työmatkan oli kiva huomata että pyörän takarengas ilmeisesti vuotaa. Lähtiessä matkaan oli jotenkuten kunnossa ja sitten jonkin aikaa ajeltuani alkoi pitämään jännää ääntä ja loppumatka olikin aika tuskaista pyöräillä, mutta ei voinut bussiinkaan hypätä tai alkaa taluttamaan kesken matkan jos töihin halusi päästä. Takaisinpäin en vissiin kuitenkaan sillä vehkeellä ole enää menossa, joten tulee kiva bussimatka kun ei ole edes jalkaa tuossa ihanassa vehkeessä.

Loppunoottina vielä: Twin Peaks on hyvä TV-sarja.