Eilen oli ihana päivä! Toissapäivänä kipitin postista hakemaan Ullanunelmasta tilaamani leivontatarvikkeet. Kuvan niistä unohdin ottaa, mutta mukaan tarttui mm. silikoninen leivonta-alusta, musta elintarvikekynä, kolmea eri elintarvikeväriä + kultatomua, marsipaanityökaluja ja tyllia. Olikohan vielä jotain? Todella hyvää ja nopeaa palvelua oli, tavarat olivat lähteneet liikkeelle jo tilauspäivän aikana ja tulivat nopsaan kotiin.

Eilisen aloitinkin siis heti marsipaanilla leikkien! En ole ennen aineen kanssa ollut tekemisissä, joten aikaa tuohon hurahti eikä jälki ollut parasta mahdollista, mutta ihan olen tyytyväinen. Kuvia tulossa luultavasti viikon loppupuolella.

Kun olin marsipaanityöt saanut tehtyä niin avokki palailikin jo töistään kotiin ja sillä oli minulle lahjoja! Eilen tuli tosiaan "huimat" kolme vuotta yhteistä taivalta täyteen. Vakkarikukkakauppamme oli kiinni, joten hänellä oli minulle vähän nörtimpi ja varmasti pitkäikäisempi kukka mukana.

1248212277_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Noh, lihansyöjäkasvi, kukka, kuka tekee eroa? Oikein suloinen ajatus ja tykkäsinkin kovin! Kukka päätyi Mario-hyllylleni muiden ihanien viereen. Pitäisikin muuten keksiä noille Fallout3-härpäkkeille jotain järkevämpää paikkaa jostain muualta.

Kukan lisäksi oli vielä varsinainen lahja!

1248212294_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Final Fantasy VII:n Aeris! Lempparihahmoni koko pelistä, tykkäsin siis kovasti ja ihanaa kun tuo mies tietää mistä tykkään. :) Muutenkin tähän mennessä olen aina vuosipäivinä saanut siltä aina jotain tosi ihanaa ja mietittyä, ihan hävettää kun itse olen niin huono keksimään sille lahjoja.

Noh, lahjojen vaihtamisen jälkeen lähdettiin syömään Amarilloon. Molemmille meistä uusi ravintola ja ehkä makuumme liian "massa". Kovin siis äänekäs, täynnä lapsia ja muutenkin niin samanlainen kuin kaikki muutkin S-ryhmän ravintolat. Ruoka oli kuitenkin todella hyvää ja ihan kiva vaihteeksi syödä muuallakin kuin vakipaikoissamme.

Sitten lähdettiinkin shoppailemaan ja tuhlasin rahaa, mutta kun alennusmyynnit... ostin kauniin valkoisen mekon 15 eurolla. Oli vaan pakko, koska tykkään mielettömästi yhdistelmästä punaiset hiukset + valkeat vaatteet ja noin nättejä ei usein tuohon hintaan saa. On se kyllä vähän juhlava että saa nähdä milloin löydän sille käyttöä. Mies nappasi myös mukaansa pari CD-levyä.

Illalla käytiin vielä katsomassa uusin Harry Potter. Itse asiassa loppujen lopuksi oli ihan viihdyttävä paketti, parempi kuin odotin. Silti kovin hysteerisesti se pomppi paikasta toiseen, paljon oleellista oli jätetty pois ja minusta epäoleellista oli mukana. Ottaa myös päähän kun näyttelijät patsastelevat normivaatteissa farkkuineen päivineen aina kun pystyvät, vaikka kirjoissa useampaan otteeseen todettiin etteivät velhot oikein ymmärrä "jästi"vaatteiden päälle. Paljon oli mukana hämmentävän heikosti toteutettua teinidraamaa, mutta sitä osasin odottaakin. Lopussa en myöskään tiennyt miten päin olisi pitänyt olla kun takarivissä joku alkoi itkemään ja itse tajusin vasta siinä vaiheessa että elokuva vissiin oikeasti yritti olla surullinen.

Itsehän olen todella herkkä itkemään - varsinkin viime aikoina kun tuntuu että naishormonit ovat vallan ottaneet minusta vallan (leivon koko ajan, mietin vauvoja ja itken ihan ihme asioista). Itken jokaiselle tekosyylle ja usein vaikka olisi ihan hyvä mielikin. Eilenkin itkin lahjoja saadessani. :D Muistaakseni tuolle kyseiselle Potter-kirjalle itkin myös aikanaan jonkin verran, mutta leffa ei kyllä aiheuttanut myötähäpeää vahvempia tunteita. Silti sopivan kevyt ja hömppä leffa meidän iltaamme. Sen vielä haluan kuitenkin todeta, että paskapuhetta että liian pitkiä kirjoja jotta niistä saisi yhtenäisen leffan. TSH on ehkä eeppisin fantasiatarina ikinä (vaikken itse kirjaversiosta niin perustakaan), eikä todellakaan lyhyydellä pilattu ja niistä saatiin vallan loistavat elokuvaversiot tehtyä. Enkä suostu uskomaan että jossain Harry Pottereissa nyt olisi vaan sisältöä Niin Paljon Enemmän.

Noh, joka tapauksessa, todella onnistunut ja ihana päivä!

Tänään kävin kirpparilla, tarkoituksenani etsiä kenkiä Ropecon-asusteeseeni, mutta päädyinkin ostamaan kaapin! Nyt pitää enää saada se kotiin tämän viikon aikana.